Kai I


Oli syyskuinen yö, kun olin noussut tähän tyhjään linja-autoon ja istunut sen takaosaan. Heräsin niska jumissa, kun kymmenen tunnin matkasta oli taitettu neljä. Aamu alkoi jo sarastaa. Haukottelin ja venyttelin, käänsin äärimmilleen kallistelulla penkillä kylkeä ja näin sinut. Istuit käytävän toisella puolella takanani. Hymyilit.

Sinulla oli vaalea iho, lähes mustat, pitkät hiukset, mustat ripset, jotka reunistivat kauniin sinisiä silmiäsi. Vastasin hymyysi ja punastuin. Kysyit voisitko siirtyä viereeni istumaan, nyökkäsin.

Kerroit nousseesi edelliseltä asemalta kyytiin, kerroit katselleesi minua ja kiihottuneesi hieman. "Sulla on ihanat tissit", sanoit katsellen avoimen paitani kaula-aukkoa. Tartuin käteesi ja ohjasin sen paitani sisään. Suljit silmät ja puristit hellästi rintaani.

Laskin käteni reidellesi. Siirryin jalkoväliisi, kuljetin kättä varoen edestakaisin. Auto pysähtyi, nykäisit kätesi pois rinnaltani. Kuljettaja ilmoitti kymmenen minuutin pysähdyksestä ja poistui asemalle. Avasin kiireellä housusi napit. Voihkaisin ihastuksesta, kun näin kyrpäsi.

Katsoin silmiisi ja nuolaisin huuliani ennen kuin painoin pääni syliisi ja aloin imemään kyrpääsi. Sinä voihkit ääneen. Kyrpäsi kovettui suussani kunnolla. Nautin, kun se upposi kokonaan suuhuni. Välillä pyöritin kieltäni terskasi ympärillä. "Ime lujaa", pyysit hiljaa. Otin kyrpäsi juuresta kädellä otteen ja imin lujaa.

Hengityksesi kiihtyi. Vaikeroit, kun laukesit suuhuni juuri, kun kuljettaja astui sisään. Nostin pääni ja nielin sperman suustani. Heitin vilttini sinunkin päällesi. Tartuin käteesi ja ohjasin sen hameeni alle, kostealle pillulleni.

Matka jatkui yli tunnin varovaista esileikkiä leikkien. Hyväilit pilluani, käytit sormia sisälläni. puristelit rintojani, imit nänniäni viltin suojassa. Minä hieroin reittäsi, puristelin pallejasi ja hyväilin kyrpääsi saaden sen taas kovenemaan. Saavuttiin asemalle, kuljattaja ilmoitti puolen tunnin tauosta. "Laitan oven säppiin niin saatte rauhassa.. nukkua!", kuljettaja huusi mennessään.

Heitin viltin pois ja nousin päällesi, ohjasin kovan kyrpäsi sisääni ja ratsatsin sylissäsi. Tartuit pakaroistani ja puristit. Sain ensimmäisen orgasmin heti ja tunsin pilluni sykkivän kyrpäsi ympärillä. Huohotin ja heitin paitani pois. Katselit rintojani, hieroit ja puristelit niitä, imit nännejä.

Siirryttin auton käytävälle. Halusit naida minua takaapäin. Nojasin käsillä viimeiseen penkkiriviin, levitin jalkani, sinä tulit taakseni ja työnsit kyrpäsi sisääni. Nait minua hetken ja laukesit. Punastuit, kun käännyin sinuun päin. Suutelin sinua, ohjasin kätesi klitorikselle ja pian vavahtelin jo orgasmin voimasta. 

Jäit viereeni istumaan loppumatkan ajaksi. Välillä kokeilit viltin alla salaa rintojani. Viimeisellä pysäkillä ennen määränpäätä työnsit sormesi pilluuni ja silmiini katsoen hyväilit minulle ihanan orgasmin.

Linja-autosta lähtiessämme kiitin viihdyttävästä matkaseurasta, sinä halasit minua ja toivoit joskus uusintaa. Hymyilit ja silmää iskien katosit kaupungin väkijoukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti